lauantai 18. syyskuuta 2010

Syksy

Edellisestä päivityksestä onkin humpsahtanut aikaa. Tässä lähes vuoden aikana on tapahtunut paljon, suurin muutos lienee muutto uuteen kotiin, Jattalaan. Tässä pari kuvaa syksyiseltä pihaltamme.


lauantai 7. marraskuuta 2009

Kakkua, kissoja ja käsitöitä.

Jotain sentään on saatu aikaiseksi. Kuten pelottava hämähäkkikakku pyhäinpäiväksi...


Näyttelyvarusteita sfinx-kissoille Pepelle ja Siidulle.... nämä on tarkoitettu käytettäväksi näyttelyhäkin sisustukseen. Häkin pohjalle tuleva pehmuste on fleeceä, välissä vanulevy ja alapuoli puuvillakangasta. Pesä on fleeceä ja täytteenä vanua. Aika nafti kahdelle nahkakissalle, mutta tykkäävät nukkua ahtaasti. Lisäksi ompelin näyttelyhäkkiin verhot, mutta niistä ei ole kuvaa. Ehkä saan napattua niistä kuvan kun ovat käytössä.



...ja kun kylmä tulee, pitää näillä karvattomilla otuksilla olla paidat. Lähinnä näitä käytetään kun lähdetään johonkin autolla kuljetuskopassa. Aluksi eivät ihastu asiasta mutta tottuvat aika pian.

"Tokihan me myös autamme mielellämme ompelupuuhissa."

Pepen villapaita. 4-vuotiaan mielestä Pepe näyttää valtiaalta tämä päällään :)


Huovutettuja saippuaoita. Ekassa kuvassa ennen huovutusta ja jälkimmäisessä huovutuksen jälkeen. Ihmeen hyvin sain koristeet pysymään paikoillaan.


Ja vielä yksi kissoihin liittyvä. Kuljetuskopan päällinen, jonka ompelin vanhasta fleecepeitosta. Kierrätysmeinigillä siis :) Tuossa etureunassa on vielä läppä, jonka saa laskettua oven eteen. Nyt se on taitettu tuonne alle.

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Kesäloma

Käsityöt jumettaa. Kukat sentään kukkii, kohta toivottavasti paremmin kun tulee lämmintä. Neljä viikkoa lomaa töistä tiedossa. Kotitöistä ei saa lomaa :/

Lämmintä kesää kaikille!

maanantai 16. helmikuuta 2009

Hupsista

Onpas viimeisestä postauksesta vierahtäny aikaa! Kiirettä on pitänyt, jotain on kuitenkin valmistunutkin. Tosin kuvia en ole saanut koneelle asti... Viime postauksessa mainitsemani huivi on valmis, tosin se jäi hieman lyhyeksi, koska aika loppui kesken ja se piti saada valmiiksi :) tei siitä sitten sellaisen hihattimen. Kuva tulossa jossain vaiheessa.

Pakkaspäiviä vietellään. Koululaisilla on hiihtoloma ja itse poden ikävää joensuulaista vatsatautia :S Joensuulaista siksi, koska olimme siellä viikonloppuna häissä ja tämä tuli minulle tuliaisina. Kävin siellä muuten ihanassa lankakaupassa nimelta Joen lanka. Kauhavan kangasaita pompulalankaa tarttui mukaan. Että ihan mukaviakin tuliaisia :)

Mukavaa talvipäivää kaikille! Ja myöhästynyttä ystävänpäivää ystäville :)

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Sydänprojekti


Häälahjaksi tekemäni sydämet valmistuivat eilen viime metreillä ennen juhliin lähtöä. Tuonne laatikkoon sujahti sydämien lisäksi hääparin toivomaan astiastoa. Kivat pippalot oli ja tänään onkin "vähän" väsyttänyt :)


sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Tuottelias sunnuntai


Tänään oli taas niin kylmä, ettei ulos viitsinyt mennä kuin hetkeksi. Samalla huomasin, että esikoiselta puuttuu talvipipo, jonka neiti suostuisi päähän laittamaan. Ryhdyin tekemään tätä pipoa Pirtin kehräämön hahtuvalangasta heidän ohjeellaan ja sainkin sen siltä istumalta valmiiksi! Tällaista tapahtuu todella harvoin. Ja siitä tuli jopa aika hyväkin!





Lisäksi aloitin tekemään tällaista huivia Novitan ohjeella. Saas nähdä mitä tulee. Tuo pitsineule ei oikein ole mun juttu...


lauantai 3. tammikuuta 2009

Vuoden ensimmäinen


Keittiössämme on uusi hylly.



Sydäntehdas on käynnissä. Nämä tulevat olemaan osa häälahjaa morsiamen toiveesta. Häät ovat ensi lauantaina, monta sydäntä vielä vaiheessa. Kiirettä pitää.




Tilaustyö valmistui vihdoin. Melkein vuoden 2008 puolella, muutama hapsu piti sitoa tämän vuoden puolella. Nyt se lämmittää toisen Satun hartioita :) Lankana Seitsemän veljestä ja ihan simppeli malli. Ketjusilmukoita ja vähän pylväitä.