keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Hyvästit vuodelle 2008

Uusi vuosi kolkuttaa jo ovella. Parin tunnin päästä taas paukkuu ja lujaa. Meilläkin on yksi pata ja muutama sädetikku lapsukaisten iloksi. Mennään mammalle viettämään iltaa ja vuoden vaihtuessa ihaillaan kaupungin ilotulitusta Sibeliuksen tahdissa.

Hyvää ja onnellista uutta vuotta kaikille kamuille!

lauantai 27. joulukuuta 2008

Kohti uutta vuotta



Joulun vietosta palataan pikkuhiljaa arkeen. Lapset saivat paljon lahjoja, onneksi ei tullut yhtään suklaarasiaa. Ylläoleva, hillittömän iso rasia on anoppilasta. Siitä syötiin sen verran, että suklaan tuska on tyydytetty tältä joululta.


Vuoden vaihtuessa minulle tulee tarve tehdä keskeneräiset käsityöt loppuun. Mieheni sukat, jotka myöhästyivät pukinkontista, valmistuivat eilen. Jostain ihmeen syystä niissä on aivan erilaiset kärkikavennukset, vaikka olin tekevinäni samanlaiset... Lisäksi työn alla on yksi tilaustyö, jonka toivon saavani valmiiksi tänä vuonna. Keskeneräisten valmistuttua voisi taas suunnitella jotakin uutta!

maanantai 22. joulukuuta 2008

Jouluvalmisteluja


Koti alkaa vähitellen tuoksua joululta. Viime yönä oli kinkku uunissa ja nyt paistuu laatikot. Sain Hattaramaalta idean laittaa hyasintin kuvun alle. Olen jossain vaiheessa joutunut luopumaan tästä kauniista joulukukasta, kun sen tuoksu on niin vallitseva, mutta täällä kirpparilta löydetyn Riihimäen lasipurkin suojassa se voi sulostuttaa meitä olemuksellaan!



Ikkuna on vihdoin seinällä. Koristeena siinä on Lidlin jouluvalot ja aikaisemmin tekemäni sydämet.



Ja tietysti jouluna pitää olla pullaa!

perjantai 19. joulukuuta 2008

Joulupaniikki helpottaa


Joulunaluspaniikki alkaa helpottaa. Yksi syy siihen lienee tänään alkanut joululoma töistä. Olen tänään jopa leiponut pari joulukakkua, ja vähän synttärikakkujakin. Pieni potilas sohvalla kyllä vaatii osansa. Muutaman paketinkin sain kuvattua, ai niin, uudella kameralla. Kyllästyin vanhaan rohjoon ja ostin uuden. Mukavan pieni se on ainakin ja enemmän pikseleitä :)




Kävimme eilen asiakkaiden kanssa Mäntsälässä Saaren Joulumaassa. Ihana paikka, josta tarttui mukaan kivasti joulufiilistä. Joulukirkon, kotieläinten ja kodan lisäksi siellä oli myynnissä käsitöitä ja joulukukkia. Ostin yhdeltä käsityöläiseltä ylläolevan tähden.



Pyry on taiteillut päiväkodissa. Onneksi siellä, koska minusta ei tähän olisi. Sitä en tiedä, miksi nuo seinätontut ovat niin tuiman näköisiä.

perjantai 12. joulukuuta 2008

Ähinää ja puhinaa

Mikä tätä joulukuuta riivaa. Päivät tuntuu olevan ainakin viisi tuntia lyhyempiä kuin muissa kuukausissa. Kaikki on vielä tekemättä; piparit, tortut, kortit, karkit... ja tautikin pukkaa. Puhumattakaan joulusiivouksesta. Ahdistaa. Noh, tehdään mitä ehditään.

Seuraavassa postauksessa ehkä jotain positiivisempaa *sori*

tiistai 2. joulukuuta 2008

Tunnelmia


Tässä lilluttelun tulos: lumituisku-mobile. On lunta edes jossain.... Tämä malli on Taito Uusimaan Marjo Vainion suunnittelema.



Meillä vietettiin sunnuntaina pikkujouluja pienten ja vähän isompien kesken. Niin ja perjantaina vain isojen kesken, mutta niistä ei puhuta :) Hattaramaa ystävällisesti harrasti kuvausta meillä uudella kamerallaan, suuret kiitokset siitä. Oma kamerani alkaa olla vuodelta peruna, ja sillä otetut kuvat on aikas onnettomia... Tässä siis joulufiilistelyä meiltä.



lauantai 15. marraskuuta 2008

Ehta enkeli


Ensimmäinen Tilda-hahmoni on tänään nähnyt päivänvalon. Jos siis pipariukkoja ei lasketa mukaan. Tämä enkeli syntyi tänään Taito-Uusimaan Ehta enkeli ja Tomera tonttu-kurssilla. Sain päivän aikana paljon hyviä käytännön vinkkejä hahmojen valmistukseen ja luulenpa, että niitä syntyy jatkossakin.




Mitäs täällä sitten lilluu? Se selviää tuonnempana ;)

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Marraskuun tervehdys

Kelloköynnös

Tänä aamuna oli pakkasta - 4 astetta. Vasta lokakuussa kukkimaan innostunut kelloköynnökseni taisi tulla tiensä päähän. Toivottavasti ensi kesästä tulee edes vähän suotuisampi kasvien(kin) suhteen.


Slogan

Löysin ylläolevan kyltin järvenpääläisestä antiikki/lahjatavarakaupasta. Kuvaa meidän kotia niin hyvin, ettei se enempää selittelyä kaipaa.



Ikkuna

Tämä vanha Nokian kumitehtaan ikkuna pääsee meidän seinälle.



Sydämiä ja jojoja

Postilaatikkoon kolahti viime viikolla uusin Tilda-kirja, Tildan talossa. Sen innoittamana tein jojoja koristeeksi aiemmin tekemiini sydämiin. Nämä lähtevät myyntiin Pajalan koulun isänpäivämarkkinoille Ronjan luokan myyntipöytään ensi lauantaina. Meidän pöydässä on lisäksi myynnissä mm. Kakkutukun keksejä ja makeisia. Markkinoista mainos alla:

Isänpäivämarkkinat

Lauantaina 8.11.2008 klo 10-14
Pajalan koulu, Järvenpää. Osoite Kaskitie 10-12
Myynnissä leivonnaisia, käsitöitä, arpoja, makkaranpaistoa, puffetti....

Järvestää Pajalan koulun Koti&Kouluyhdistys
Tuotot menevät luokkien virkistystoiminnan hyväksi

Tervetuloa!


tiistai 21. lokakuuta 2008

Kummituksia ja nappikauppaa

Etsin netistä Halloween-askarteluja sattuneesta syystä :) ja löysin haamupuun ohjeen Perhekerho.net -sivustolta. Alkuperäisessä ohjeessa haamut ja lepakot ripustettiin koivun oksaan, minä taivuttelin tarkoitukseen sopivan mobilen pohjan. Inspiraation mobileen sain Taito-Uusimaan Marjo Vainion Lumituiskumobilesta. Tällainen siitä sitten tuli. Helppoa ja hauskaa jälleen. Käytin tyyppien liimaamiseen tänään postissa tulleita Glue dots-liimatäppyröitä. Älyttömän käteviä. Eli tällainen tehdään perjantaina, tiedätte kyllä ketkä :)


Ne Glue dots-täppyrät tulivat samasta paikasta kuin nämä suloiset napit eli nappikauppa Polinkasta. Kiva kauppa ja nopea toimitus. Varmasti tulee tilattua jatkossakin.

Ai niin, eilen oltiin Hattaramaan kanssa Sinooperin naisten illassa Viisarissa. Tonttuja ja enkeleitä askarreltiin ja vähän rahaakin piti kuluttaa kaupan puolella... Olisin laittanut kuvankin tontusta, mutta se ei nyt oikein onnistunut. Morjens!

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Syksyistä ja jouluista tunnelmaa

Syksyinen tervehdys! Keräsimme Pyryn kanssa viime viikonloppuna äitini lähimetsästä sammaleita ja muita luonnon antimia ja teimme niistä astelmia. Tuo isoin jakkaran päällä oleva on Pyryn tekemä! Sain inspiraation näihin uusimmasta Viherpiha-lehdestä.

Tilasin jokin aika sitten Unelma-kerhosta paketillisen jouluista Tilda-kamaa. Pahvilehtiön, joulutonttu-tekemispaketin, kuvia sekä joululukortti-tekemispaketin. Tänään kokeilin jo korttien tekoa. En ole aikaisemmin tehnyt näitä 3 D-juttuja, kun olen kuvitellut ne jotenkin monimutkaisiksi. Vielä mitä! Helppoa ja hieno lopputulos (ainakin minun mielestä :)!

Tästä se alkoi....
Ja tällainen siitä sitten tuli!


Tonttuneiti meni ehkä hieman vinoon, mutta mitäs pienistä :) Huomenna mennäänkin Hattaramaan kanssa Sinooperin naisten iltaan askartelmaan. Mitähän kivaa sieltä tarttuu matkaan!


sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Ei sentään hukkareissu

Käväisin eilen Hesassa. Vakaana aikomuksena oli mennä Unelma-kirjakerhon järjestämälle huovutuskurssille, mutta kuinkas sitten kävikään. Ystävämme VR järjesti asiat osaltani niin, että junani oli 20 min myöhässä perillä. Siinä sitten ryhdyin soittamaan olettamaani kurssipaikkaan, että olen tulossa mutta myöhässä. Sieltä ystävällinen naisääni kertoi, että kurssia ei pidetä heillä vaan ihan toisessa paikassa, jonka osoitetta hän ei tiennyt. Minä siinä sitten puntaroin tilannetta keskellä rautatieaseman. Katsoin kelloa ja totesin sen olevan reilusti yli kurssin alkamisajankohdan ja viittasin lopulta kintaalla koko hommalle. Kun kerran näin loistavasti oli tiedotus hoidettu. Onneksi en ollut maksanut kurssia etukäteen.

Niinpä lähdin talsimaan tihkusateiseen Helsinkiin eväät käsilaukussani etsimään käsityöliikkeitä. Sillä asiallahan oltiin, joten miksen samantien käyttäisi tilaisuutta hyväkseni. Kluuvin lähistöllä on oikein unelmakauppojeni keskittymä: Eurokangas, Sinooperi ja Indiska. Jälkimmäinen ei liity käsitöihin millään tavalla, mutta siellä on vaan niin kertakaikkisen ihanaa tavaraa, että siellä on pakko käydä ihan vaan huokailemassa ja ihailemassa.



Ostin Eurokankaasta kankaita jouluisia ompeluksia varten. Inspiraatiota hain kotona jo olevasta Tilda joulukirjasta, ja sainkin jo aloitettua pienten joulumuistamisten teon. Niistä kuvia tuonnempana, ehkä vasta joulun jälkeen :)

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Vanhoja juttuja















Sain vihdoinkin ladattua kameran patterit ja latasin koneelle melkein vuosi sitten otettuja kuvia. Tässä viime joulunajan, itsetehty havukranssi, oikeilla ruusuilla. Kestivät hyvin pikkupakkasessa. Ja tietysti Pyrynen <3

lauantai 4. lokakuuta 2008

Jatkoa Satuvillalle

Satuvilla-blogini osoitteessa satuvilla.blogspot.com syntyi silloin, kun nautin vielä hoitovapaasta ja satunnaisista arkivapaista opiskelujen ohessa. Siirryttyäni työelämään käsillä tekeminen ja blogin päivittäminen jäi vähemmälle. Hyvän ystäväni innoituksesta blogi-kärpänen puri kuitenkin uudelleen ja näin syntyi Satuvillan jatko-osa, Satuvilla2.

Vähitellen olen alkanut kaivella lankakeriä kätköistä ja neulonut sekä virkannut kaikenlaista. Lisäksi ostin uuden ompelukoneen lähes vuosi sitten ja muutamia tuotoksia saanut silläkin aikaan. Innostuin Tildastakin jokin aika sitten, mutta tähän asti olen saanut valmiiksi vasta kaksi sydän-neulatyynyä. :)

Vaikka en pitkään aikaan tehnytkään käsitöitä, kävin käsityömessuilla ja minulle tuli ja tulee edelleen käsityölehtiä; Novita, Moda... Niitä lukiessani ja messuilla käydessäni haaveilin aina ajasta, jolloin kaikkea kivaa ja ihanaa ehtisi tehdä. No, eihän sitä aikaa mistään lisää saa, joten sitä on vaan pakko jotenkin järjestää. Niinpä olen ilmoittautunut muutamalle Taito-Uusimaan kurssille tälle syksylle, joiden tuotoksia tullaan näkemään sitten täälläkin. Hope so ;)

Mitään säännöllistä päivitystä en tännekään voi luvata, mutta kokeillaan nyt. Kiitos kun luit ja tule toki uudestaan!