lauantai 4. lokakuuta 2008

Jatkoa Satuvillalle

Satuvilla-blogini osoitteessa satuvilla.blogspot.com syntyi silloin, kun nautin vielä hoitovapaasta ja satunnaisista arkivapaista opiskelujen ohessa. Siirryttyäni työelämään käsillä tekeminen ja blogin päivittäminen jäi vähemmälle. Hyvän ystäväni innoituksesta blogi-kärpänen puri kuitenkin uudelleen ja näin syntyi Satuvillan jatko-osa, Satuvilla2.

Vähitellen olen alkanut kaivella lankakeriä kätköistä ja neulonut sekä virkannut kaikenlaista. Lisäksi ostin uuden ompelukoneen lähes vuosi sitten ja muutamia tuotoksia saanut silläkin aikaan. Innostuin Tildastakin jokin aika sitten, mutta tähän asti olen saanut valmiiksi vasta kaksi sydän-neulatyynyä. :)

Vaikka en pitkään aikaan tehnytkään käsitöitä, kävin käsityömessuilla ja minulle tuli ja tulee edelleen käsityölehtiä; Novita, Moda... Niitä lukiessani ja messuilla käydessäni haaveilin aina ajasta, jolloin kaikkea kivaa ja ihanaa ehtisi tehdä. No, eihän sitä aikaa mistään lisää saa, joten sitä on vaan pakko jotenkin järjestää. Niinpä olen ilmoittautunut muutamalle Taito-Uusimaan kurssille tälle syksylle, joiden tuotoksia tullaan näkemään sitten täälläkin. Hope so ;)

Mitään säännöllistä päivitystä en tännekään voi luvata, mutta kokeillaan nyt. Kiitos kun luit ja tule toki uudestaan!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hitsi sentään!
Onhan puhetta ollut, mutta vasta nyt silmät avautuvat; jokohan perustaisit jonkin sortin nettiliikkeen? Mä voisin ainakin laittaa tilaukseen tuollaisen kolmiohuivin... Mielettömän upea!
-Satu K.-

Hattaramaa kirjoitti...

Kiva kun jaksat kirjoitella blogia!!! Ja esitellä ihania töitäsi.
Vähän ihmettelin sähköpostiani, minä kun käväsin vain vanhassa Satuvillassa ja jo tarjoilit huivia.(Minä= Hattaramaa Ompukan ja Tiukusen mutsi)
Eipä silti huivisi on ihania!!
Satu K:lla oli hyvä toi nettiliike idea sulle!